Ravinto ja ravinteet

AVAIN HENKISEEN JA FYYSISEEN HYVINVOINTIIN

Miksi puhdas ja hyvä ravinto ei nykyään riitä?

Laadukas ravinto on sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin peruspilari. Minulle se tarkoittaa mahdollisimman puhdasta ja vähän käsiteltyä ruokaa. Mitä pidemmälle tuote on prosessoitu (esim. einekset, babyporkkanat jne.), sitä vaikeampi kehon on ainekset käyttöönsä tunnistaa ja saada niistä tarvitsemiaan ravintoaineita. Lisäksi näissä ruuissa olevat haasteelliset kemikaalit kuormittavat suolistoa ja sitä kautta koko kehoa, sekoittaen sen toimintaa. Se miltä ravinneköyhässä kehossa tuntuu, voi näyttäytyä mitä erilaisin merkein. Itselleni merkit olivat väsymystä, aivosumua, kiputiloja, huonosti nukuttuja öitä sekä monia muita kummallisia tuntemuksia.

Itse olen ollut puhtaan ruuan puolestapuhuja jo pitkään mutta laadukas ruoka ei tänä päivänä enää takaa meille kaikkea tarvitsemaamme, johtuen maaperän köyhtymisestä (kiertoviljelyn unohtuessa tehomaataloudessa sekä käytettyjen lannoitteiden & torjunta-aineiden vuoksi) sekä muista teollistumisen ja tehotuotannon lieveilmiöistä. Tämän tosiasian tultua eteeni oman sairastumisen myötä, oli tosi vaikea hyväksyä tämäkin asia todeksi. Eikö laadukas kotiruoka riitäkään? Tästä syystä oman elinvoimaisuuteni tukipilarina toimivat myös laadukkaat ja mahdollisimman luonnolliset ravintolisät ja oman kokemuksen sekä perehtymisen myötä uskonkin jokaisen ihmisen kaipaavan myös lisiä oman ruokavalionsa tueksi.

On tiettyjä ravintolisiä sekä ohjeita, joista jokainen meistä hyötyy. Tämän lisäksi on sitten omia henkilökohtaisia tarpeita ja puutoksia. Siksipä suosittelen lämmöllä verikokeiden lisäksi myös ravintoainemittauksia (HCA), josta pääsee käsiksi tarkemmin omiin henkilökohtaisiin ravintoainepuutoksiin. Tuo mittaus on ollut omalla polullani myös erityisen merkittävä kohti tasapainoista kehoa ja mieltä. Tasapainoinen keho toimii hyvin ja esim. ylipainon kanssa ei pääse kertymään ongelmia niin helposti.

Young Livingin ravintolisät

Young Living on saanut alkunsa ravintolisistä, tämä tuleekin monelle yllätyksenä. Gary Youngin lähtiessä vahvistamaan omaa hyvinvointiaan olivat ravintolisät siinä erittäin merkityksellisessä roolissa.

Ravintolisät toimivat optimaalisesti jos ne ovat mahdollisimman luonnollisessa muodossa ja näin keho tunnistaa ne käyttöönsä mahdollisimman hyvin. Gary Young havaitsi, että lisätessään eteeriset öljyt jo luonnollisiin ravintolisiin ns. kuljetusaineeksi, nousi biosaatavuus jopa 70%!

Biosaatavuus kuvaa kehon kykyä hyödyntää ravintoaineet. Eteerisillä on huikea kyky lävistää solun seinämä ja näin viedä ravinteet sinne missä niitä tarvitaan. Tästä syystä suuressa osassa YL:n ravintolisiä on myös eteerisiä öljyjä. Biosaatavuuden lisäksi nuo öljyt ovat tuotteissa vaikuttamassa meidän mieleen sekä tunteisiin jo itsessäänkin. Huikeaa, eikö totta!

Ota yhteyttä niin kerron mielelläni lisää


parallax background
TAKE TIME TO DO WHAT MAKES YOUR SOUL HAPPY