Talven Taikaa
helmikuu 11, 2020

Syyspäiväntasaus 23.9.2019 <3

ENERGEETTINEN KÄÄNNEKOHTA SYKSYN JA KESÄN VÄLISSÄ

Syyspäiväntasaus on energeettinen käännekohta kesän ja syksyn välissä. Tuo aika kutsuu irrottamaan otetta vanhasta, asioista jotka eivät tunnu enää omilta tai jotka eivät vain vie enää oikeaan suuntaan. Sama teema jatkuu seuraavat 3 kuukautta, joten sinäkin voit tutkailla olisiko elämässäsi asioita, ihmissuhteita, tavaroita tai toimintamalleja joista irtipäästäminen toisi tarvittavaa happea ja tilaa uudelle syntyä näkyväksi. Välillä irtipäästäminen tekee kipeää, mutta silti sisällään tietää että näin kuuluu mennä.

Itselläni päivä todella oli sitä, irtipäästämistä. Tuli aika päästää irti tutuista ja turvallisistakin voimapäivien meditaatioista, sillä oli vihdoin aika aloittaa yhteinen matka Todellinen Minä –ryhmän kanssa. Voimapäivät vietänkin tämä porukan kanssa vuoden ajan tästä eteenpäin. Tämä ryhmä on tehnyt tuloaan jo vuosia mutta n. 3 vuotta sitten tiesin ryhmän todella olevan osa matkaani jossain vaiheessa. Nyt on se vaihe.

Innostus, ilo ja kiitollisuus kehossani olen saanut tulevaa vuotta valmistella. Oikealla ajoituksella kaikki tuntuu kulkevan kuin itsestään ja annetut tiedot täyttyvät yksi toisensa jälkeen. Tuo inspiroiva flow-tila irtipäästämisten jälkeen tuntuu niin suurelta kiitokselta ja palkkiolta, että kaikki suru irtipäästämiseen liittyen on tuntunut lahjan arvoiselta. Surullekin on toki annettava sen tarvitsema aika.

Ryhmän energia ehti muodostumaan jo muutaman viikon ajan ennen alkua mutta Syyspäiväntasauksena vihdoin pääsimme kaikki fyysisesti Wäärälän tupaan ja saimme matkan alkamaan. Jännitys, kiitollisuus, ilo ja kyyneleet pääsivät kaikki näkyviksi ja tuossa aidossa sekä läsnä olevassa tilassa on mitä parhain lähteä matkaamaan kohti sisintä, todellista minuutta. Lämmin kiitos ihanalle ryhmälle luottamuksesta sekä avoimuudesta, kiitollisin ja inspiroitunein mielin jaan matkan kanssanne! Kaunista syksyä kaikille! Mistä sinä voisit tämän syklin aikana päästää irti? <3

Halein, Leeni, Gentle Bear
Todellinen_mina

Myös nämä saattaisivat kiinnostaa sinua

helmikuu 14, 2021

Ystävänpäivä

Jos sinua kiinnostaa oppia lisää eteerisistä öljyistä, ravintolisistä tai luonnomukaisesta elosta niin ota yhteyttä ja tule mukaan tapahtumiini! Tulen myös teille kertomaan toivomastanne aiheesta, kerää vain muutama ystävä, ota yhteyttä ja kutsu minut! :)
helmikuu 11, 2021

Uusia tuulia

Jos sinua kiinnostaa oppia lisää eteerisistä öljyistä, ravintolisistä tai luonnomukaisesta elosta niin ota yhteyttä ja tule mukaan tapahtumiini! Tulen myös teille kertomaan toivomastanne aiheesta, kerää vain muutama ystävä, ota yhteyttä ja kutsu minut! :)
maaliskuu 7, 2020

Tulevat tapahtumat